Pirkko Toiviainen / Anna WildRose

Kun olin pieni rakastin kiiltokuvia ja paperinukkeja.
Keitin kahvia sahajauhoista, puuroa hiekasta, keittoa voikukista ja juhannusruusun terälehdistä.
Piirsin sormella jäätyneeseen ikkunaruutuun.
Pukeuduin vanhaan pitsiliinaan ja liian suuriin korkokenkiin.

Mummon kammarin seinällä oli samettinen, itämainen taivas ja kuu,
ratsu hyppäsi joen yli ja hetekan peitto oli kultainen.
Vähän pinttynyt tosin ja haisi oudolle.
Mummon piirongin laatikosta löytyivät
vuosikausia säästetyt äitienpäiväkortit.
Korkealla hyllyn päällä oli pannumyssy, vaaleanpunainen tyttö.
Äiti toi kaupasta kiloittain puotipaperia,
ja minä piirsin ja piirsin.

Kun tulin vähän suuremmaksi,
pistin suolan sokeripurkkiin ja sokerin suolapurkkiin.
Lopetin kiittämisen, koska se ei tarkoittanut mitään.
Aloin elää toisinpäin,
nurinperin, ylösalaisin,
minusta tuli toisintekijä.
Ajattelin ruveta taiteilijaksi, ehkä kirjailijaksi.
Ja siihenhän ei kouluja tarvittaisi; kudoin räsymattoja
ja aloitin itseni sivistämisen tietosanakirjoista.
En jaksanut lukea edes A:ta loppuun.

Mutta aika oli se mikä oli, ja minun piti ensin pelastaa maailma,
perustaa perhe,
opiskella ja tehdä työtä.
rakentaa talo,
hoitaa puutarhaa,
tulla hyväksi ihmiseksi ja kasvaa henkisesti.

Väsyihän siinä.

Ja elämä opetti, että suola kannattaa laittaa suolapurkkiin.
Elämä opetti myös kiittämään.
Siis.
Elämälle kiitos ja kiitos vanhemmille elämästä.
Lapsilleni kiitos siitä, että kasvattavat aikuista minusta.
Kiitos perheelle, suvulle, kylälle, maalle, kansalle:
annoitte juuret.
Ja raamit, joista yritän kasvaa ulos.

Kiitos opetuksesta, jota sain. Ja varsinkin siitä, jota en saanut:
ettei kukaan opettanut, mitä taide on tai miten sitä tehdään.
Sain keksiä ja löytää itse, olla sisältä vapaa.

Kiitos matkoista jotka tein
ja niistä jotka jäivät tekemättä.
Kun en päässyt maailmalle, oli luotava maailmoja.

Kiitos instituutioille:
taidetoimikunnille, kulttuurirahastoille, taidekriitikoille,
ettette huomanneet tai tukeneet;
jäin ulkopuolelle, katveeseen ja marginaaliin.
Kasvoin rauhassa, ulkoisista vaatimuksista vapaana.
Minun ei tarvinnut olla hyvä ja ansioitunut.

Kiitos lapsille, itetaiteilijoille,
Friedensreich Hundertwasserille, Antoni Caudille,
Sergei Paradzanoville ja Leonardo da Vincille
olette esikuvia ja tiennäyttäjiä.

Kiitos lehtosinilatvalle, akileijalle,
keisarinkruunulle, lemmikille ja ruusulle:
kerrotte minulle kauneudesta.

Kiitos Minerva Kaurismetsälle,
kirpputoreille, jätelavoille, antikvariaateille, ullakoille, pihamaille.
Olette antaneet materiaalit, tuoneet runsautta,
yltäkylläisyyttä ja rikkautta.

Kiitos ystäville uskosta, toivosta ja rakkaudesta.
Kiitos Masalle, joka rakensi talon.
Kiitos Joksille, joka toi minut kotiin.
Kiitos, että minulla on aina kaikki, mitä tarvitsen.
Kiitos ajalle.
Se on nyt.
Elämälle kiitos. Saan siltä paljon.